Myyntiponimme
löytyvät täältä

Uutisia

 


15.3.2018 Menneitä ja tulevia
A. Ignacio muutti alkukuusta uuteen kotiinsa Manni-ponin kaveriksi ja tyttökatraalle muruseksi. Talliin jäi tyhjä karsina joka odottaa kevään kotiin palaajia, joita on kyllä maailmalla enemmän kuin yksi. A.Nalini on pomottanut pientä ponilaumaa tässä lähellä ja 1 v. A.Tangerine ja A.Nanda palaavat maailmalta. Lisäksi "enkkutytöt" nähdään täällä ensimmäisen kerran. Meille syntyy vain 1 shettisvarsa näillä näkymin tänä vuonna kesäkuussa, Indira on kantavana Kakkulamäen Virgilistä. Suunnitelmissa on kuitenkin astuttaa 7 tammaa kesällä jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jalostusorin hommia Kanonin kanssa tulee jakamaan Kainaston ponitallista rautias Bäckens Helgon. Suunnitelmissa on myöhemmin kesällä tai syksyllä myydä nuorista tammoista ainakin 3 kpl jos sopivia koteja löytyy.

19.2.2018 Ystävänpäivän näyttelyssä Vaskiolla
Erilaisten käänteiden jälkeen mukaan lähtivät kaikki ilmoitetut 4 +1 ponia. Järjestelyt olivat hienot, buffetti mukavasti maneesissa ja ilmakin suosi. Poneistamme Skärgårdens Vivaldi, Alba Olga, Goldy palkittiin ykköspalkinnolla ja Hekita kakkosella, kaikki voittivat luokkansa. Myös kasvattimme Alba la Pelegrina voitti luokkansa ykkösellä. Nuoret Vivaldi ja Olga pokkasivat ch nuoren ja rs ch nuoren tittelit sekä parhaiden nuorten tittelit. Tammat Goldy ja Pelegrina saivat ch tamman ja rs ch tamman tittelit. Jännittävän päivän päätteeksi 2 v. pikku Olgamme nostettiin BIS III:ksi ja päivämme onnistui tällä kertaa täydellisesti.

7.2.2018 Arvokirjaimia
Hippoksesta saatiin hienoja uutisia kun jalostusorimme Ytterhalls Kanon palkittiin arvokirjain A:lla ja siitostammamme Pearl v´t.Heut myös A:lla. Kanon on tehnyt hienon uran jo muutamassa vuodessa myös suomessa sen lisäksi että se on ELIT palkittu Ruotsissa 54 erittäin tasokkaalla jälkeläisellään, on sillä Suomessa syntyneitä jälkeläisiä syntynyt kolmessa vuodessa 26 ja se on saavuttanut kolmessa vuodessa B, AB ja A jalostusarvokirjaimet. Pärlan arvokirjaimeen on apuna olleet myös Ruotsissa syntyneet jälkeläiset, Pärlalla on 4 Suomessa syntynyttä jälkeläistä ja Ruotsissa syntyneitä 5.


24.3.2017   Ajettiin Sadun kanssa reippaat ruunat Istanbul ja Norbert uusiin koteihin Siuntion suuntaan. Pertti meni kaveriksi Noo Noolle ja Istanbul sai isomman tallikaverin. Pojille toivotaan hyvää hevosen elämää ja uusille omistajille onnea!

9.3.2017   Tammamme Junibackens Oksana 1264 SH ja jalostusorimme Ytterhalls Kanon 253 SH ovat kummatkin palkittu jälkeläisistään arvokirjaimella AB. Alba Shetland Ponies onnittelee myös kaikkia muita arvokirjaimilla palkittuja joista erityisesti himoitun Valio arvonimen saavuttanutta Hamras Bellonaa 1235 SH ja sen omistajia Marikaa ja Timoa Usvaniityn siittolassa.

18.2.2017   Näyttelykausi avattu Vaskiolla 18.2.2017! Traileriin pakattiin kotoa vain piskuinen A. Olga, joka lähti harjoittelemaan maailmalla oloa.
Matkalta mukaan napattiin A. la Pelegrina, Johanna ja Anni.
Näyttelyyn osallistuivat vielä A. Istanbul, A. Onslow ja A. Ginny, poissa oli tänään A. Isadora.
Olga palkittiin kakkosella 3/6. Muutkin Alba ponit palkittiin kakkosella, paitsi Pelegrina, joka palkittiin ykkösellä, oli reserve champion tamma ja BIS II.
Onnea omistaja Johannalle hienosta ponista ja sijoituksista!
Näytimme myös pienen kasvattajaryhmän, jolle saimme hopeaa.


9.11.2016  Paddy, Igrunja ja Tilde ovat lähteneet uusiin koteihin syksyn aikana. Cara-minitamma lähti kotiinsa ja Nalini J. Belindan ”talvehtimiskaveriksi”.

31.10.2016   Kesälaitumilta palattiin kotipihaan ja arki on asettunut uomiinsa. Talvi tuli kertaheitolla kauniin kuulaan syksyn jälkeen ja ikävät syyssateet jäivät välistä. Vanhimmat varsat Olga ja Norbert ovat siirtyneet yöksi kimppakämppään mutta aamuisin kipittelevät vielä emiensä tissille.

29.10.2016  Loimaan näyttelyyn emme ilmoittaneet poneja mutta kasvattimme Alba la Pelegrina ja Alba Odessa edustivat hienosti saaden I ja II palkinnot. Jälkeläisarvokirjaimia on haettu parille tammalle ja Y. Kanonille ja nyt voimmekin vetäytyä viettämään hiljaista talvieloa ja joulun aikaa.

1.10.2016  Kävimme Vivianin ja Maria P:n kanssa Skotlannissa ja vierailimme Devonshawssa Transy-siittolassa. Poneja, poneja, poneja..Siitä tuonnenpana lisää sekä sivuillamme että ehkä yhdistyksen lehdessä..

19.7.2016   Myös J.Oksana on todettu tiineeksi Ruotsissa Up To Datesta ja sille sekä pikku Olgalle suunnitellaan matkaa kotiin Elokuun alussa. Samassa kyydissä tullee samasta orista tiine viehättävä sukutamma joka on myytävänä mikäli oikea koti löytyy.

11.7.2016   Ginny lähti uuteen kotiinsa Karkkilaan yhtä reippaana kuin aina muutenkin. Toivomme näkevämme jälleen Eliittinäyttelyssä tai muissa riennoissa. Onnea matkaan! Igrunja pääsi vihdoin takaisin laitumeen yli kuukauden haavahoidon ja keuhkoinfektion jälkeen. Sen laumaan oli liitetty uusia jäseniä: Pieni mini Cara ja tiine 3v. Dalsgårds Tina. Tiineeksi on ultrattu myös Indira. Ultraukset jatkuvat heinäkuun loppupuolella.

18.6.2016   Osallistuimme Mynämäen rotunäyttelyyn josta tuliaisina Kölnäs Noralle I palkinto ja kauan tavoiteltu luokkavoitto sekä rs champion-titteli. Noralle tarvitaan vielä 1 kpl ykköspalkinto näyttelytähti-titteliä varten mutta lisäksi Nora tulee rs ch tittelillään saamaan kutsun Eliittinäyttelyyn. Noran varsa Norbert oli luokkavoittaja, paras orivarsa I palkinnolla ja lisäksi champion varsa. Kaunis Helene oli luokkansa kolmas ja palkittiin II palkinnolla. Nora ilmoitetaan Turkuun jahtaamaan viimeistä ykköstään ja Helene mahdollisesti Loimaalle toiveena kirkastaa palkintonsa kultaan.. Pedersören näyttelyyn emme lähteneetkään Igrunjan jouduttua muutamiksi päiviksi Viikin Eläinsairaalaan.

15.5.2016   Savijärven näyttelystä BIS-III sijoitus Junibackens Fialle, rs champion tamma-titteli, lkv ja lkv sekä käyttöluokka champion Viivin kanssa ajoluokasta. Dalsgårds Tinalle I palkinto, Ginnylle I palkinto ja Igrunjalle III p. Nyt pääsevät kaikki laitumeen ja lomalle.


31.8.2015  Kesä kääntyy syksyyn ja laumamme on pienentynyt. Uusiin koteihin ovat lähteneet Idaho ja Zozobra ja Victor v.Stepelosta tiine Svedbackens Julia. Viikonloppuna lähtöä tekee myös Odessa ja samalla kotiin palaa astutuksesta Goldy. Laumaamme on liittynyt 2v. mustankirjava tamma Sango´s Honey Rose. Laidunkausi jatkuu ja viimeinen astutettava tamma Kaxa saapui Kanonin laumaan vielä hetkeksi. Tunnelma laitumilla on usvainen ja uinuva ja ihanat syyspäivät saavat jatkua vielä. Viime vuonna laidunsimme marraskuulle asti, tämä syksy on vielä arvoitus. Talli on pesty ja odottaa laitumelta palaajia. Kohta muuttavat joukkoon myös Kanervamäestä Hekita ja J.Fia.

17.8.2015  Kansainvälinen ISPC-näyttely Ypäjällä kunnialla ohi. Olo on aika tyhjä ja vissiin takkikin. Pieniä kommelluksia lukuun ottamatta selvisimme urakasta kunnialla ja voisin kyllä rutistaa kaikkia kortensa kekoon kantaneita. Hollantilaiset ystävämme veivät mennessään BIS-I sijan kauniilla Gorgeous v.d. Amstelhofillaan ja toiset BIS-sijoitukset nappasivat käyttöponi-champion Tiitu ja Kaunisrannan Pandora. Oma menestyksemme oli vaatimatonta, mainittakoon kuitenkin että Pearl v.´t Heut voitti luokkansa kakkospalkinnolla. Nyt hiljennymme syksyyn ja keräämään puhtia uusiin projekteihin, Loimaan näyttelyssä toivottavasti tavataan rennoissa tunnelmissa.

28.6.2015  Kesälomareissulla Pedersöressä Suvin kanssa, mukana Odessa, Ginny ja Zozobra. Ponit majoittuivat Klockas tallilla, rytistelivät ja söivät seiniä ja muutenkin taisimme aiheuttaa sotkua ja sählinkiä. Kiitos nöyrästi majoituksesta! Me ihmiset majoituimme muutaman kilometrin päässä motellissa ja saimme hyvät unet ja mojovan aamupalan. Näyttelyssä oli tuomarina Kirsi Lehtonen ja yllätys oli suuri kun BIS I-palkinnon vei oma murumme Zozobra. Myös Ginnyn ja Odessan arvostelut olivat aika lailla oikeat ja kummatkin palkittiin kakkosilla Ginnyn ollessa lv. Kotimatkan ajelu sujui aurinkoisissa tunnelmissa, nenät palaneena.

13.6.2015  Turun ponikarnevaali-näyttelyssä meillä oli mukana Goldy sekä iso liuta Alba-poneja. Kaikki kasvattimme saivat ykköspalkinnon ja luokkavoiton Ginny, Isadora ja Pelegrina. Lisäksi Ginny oli paras nuori tamma, champion nuori ja BIS III. Hieno saavutus vielä kulmikkaan oloiselta vuotiaalta. Tuomarina toimi Hollannista Remond Molenkamp .

Meille on syntynyt varsoja!

1.5.2015 t. Alba Igrunja, Indira - Ytterhalls Kanon
4.5.2015 o. Alba Padman, Pearl v.t Heut - Junibackens Lotus
19.5.2015 t. Alba Osaka, Junibackens Oksana - Ytterhalls Kanon
24.5.2015 t. Alba Nalini, Kölnäs Nora - Junibackens Lotus

Lisäksi Goldy III varsoi kuolleen tammavarsan ja lv-ravitammamme varsoivat 3 tammavarsaa isistä Steinlager, Magic Technique ja S J`s Caviar joten vuotta voi kutsua todelliseksi tammavuodeksi. Kuusi elävää tammavarsaa ja yksi orivarsa. Kaikki tammat varsoineen pääsivät kesälaitumelle toukokuun loppupuolella ja ori Ytterhalls Kanon sitten paria viikkoa myöhemmin. Sekä poni-että hevosvarsoista joku voi olla myytävänäkin, kysele Mauralta p.0400 772172 jos kiinnostaa.

15.6.2015 Kissanpentuja

Meille on syntynyt 5 suloista tiikerivauvaa, kolme oranssia poikaa joilla myös valkoista naamassa ja yksi harmaa kilpikonnan värinen tyttö ja vielä mustanharmaa poika. Kullanmuruille etsitään ihania koteja. Emä Helkatti on kesy ja seurallinen hiirivahti ja pennutkin ovat paljon paijattuja. Luovutusaika joskus elokuun puolella. Jos olet kissaa vailla niin tervetuloa katsomaan.

15.6.2015 Astutussuunnitelmia ja uuden kodin etsintää

Shettistammat Pärla, Indira , Oksana ja Nora astutetaan Ytterhalls Kanonilla, Svedbackens Julia Victor v.Stepelolla ja Goldy Junibackens Playboylla. LV-tammat Dazzling Mare ja Flickas Fantasia siemennetään Ruotsissa oreilla Hard Livin ja Coktail Jet. Xanadu Kemp etsii varsansa vieroituksen jälkeen marras-joulukuussa harrastekotia, ei raviurheilun mutta kaiken muun puuhailun parissa. Xanadu 7v. on hyvä ratsastaa, ajaa, lastata, kengittää, kuljettaa. Luonteeltaan kiltti ja joustava, äärimmäisen helppo hevonen ja vielä tervekin. Tulee toimeen kaikkien tarhakaverina eikä oikein yksin viihdykään.

3.4.2015 Viime viikolla ruunattiin nuoret herrat Papshmir ja Istanbul. Papshmir lähtee uuteen kotiinsa Auraan tänään ja pidämme peukkuja että uusi omistaja on tyytyväinen nuoreen ruunaansa. Istanbul jatkaa elämäänsä ruunana laumassamme.

Ensimmäistä varsaa odotamme viikolle 17 jolloin lv-tammamme Xanadu Kempin on tarkoitus varsoa. Siitä 6 viikkoa on varsomishulinaa jonka pitäisi huipentua kesäkuun ensimmäiselle viikolle. Meille odotetaan kolmea lv-varsaa ja viittä shettisvarsaa.

22.2.2015 Alba Odessa kävi  Auran Seudun Hevosharrastajien järjestämässä Match Showssa saaden punaisen ruusukkeen, ollen siis paristaan se parempi. Odessa etsii uutta kotia, lisätietoja: facebook

26.10.2014 Alba la Pelegrina Loimaan rotunäyttelyssä luokkavoitto I-palkinnolla. Tamma oli luokkansa paras Suomessa syntynyt, paras nuori tamma, champion nuori, näyttelyn paras Suomessa syntynyt sekä lopulta koko näyttelyn BIS II. Tuomarina Else Enemark Tanskasta. Alba Shetland ponies onnittelee Pellen omistajaa Johannaa! Myös Alba Nana osallistui näyttelyyn saaden II-palkinnon.

 

 

Tietoa siittolastamme

Ponikasvatusta jo vuodesta 2005. Kasvatamme rotutyypillisiä standardikokoisia shetlanninponeja.

Seuraa toimintaamme

Facebook
On tärkein tiedoituskanavamme, ja kaikkein ajantasaisin tieto myytävistä poneista ja tulevista tapahtumista löytyykin sieltä!

Kiitämme

Seuraavat kuvaajat ovat antaneet kuviaan käyttöömme :

Suvi Lerkki Laura Taimioja
Kimmo Leppäkorpi Maura Tuomi
Vivian Roine Matilda Saarinen
Pauliina Niemi Jenna Reijo Sara Karhu

Yhteystiedot